You are currently viewing Katse kohti tulevaa! – vaikeina aikoina tiedon merkitys korostuu

Katse kohti tulevaa! – vaikeina aikoina tiedon merkitys korostuu

Jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan maatalouden toimintaympäristö oli monelle maatilayrittäjälle ihan tarpeeksi haastava. Kustannukset ovat nousseet vuosikausien ajan huomattavasti tuottajahintoja enemmän. Yrittäjätuloa puuttuu maatiloilta satoja miljoonia euroja.

Nyt Ukrainassa käytävän sodan myötä kustannukset ovat nousseet enemmän kuin sietämättömiksi. Juuri nyt kukaan ei tiedä, mihin tuottajahinnat tästä muuttuvat. Elintarviketeollisuuden edustajatkin levittelevät käsiään. Epävarmuus ravistelee koko ruokaketjua jopa ennen näkemättömällä tavalla.

Aina, kun toimintaympäristö muuttuu epävarmemmaksi, johtamistaitojen merkitys korostuu. Monella maatilalla kassa on tänä vuonna kovilla, ellei rahaa tule jostain lisää. Jokaisella tilalla on omat lähtökohdat tulevaan kasvukauteen: toisaalla tuotantopanokset on jo hankittu, kun taas toisaalla niitä ei pystytä hankkimaan lainkaan.

Vaikeina aikoina tulojen ja menojen arviointi etukäteen on äärimmäisen tärkeää. Käsitys tilan taloudesta nojaa vahvasti sähköiseen kirjanpitoaineistoon, jota onkin hyvä tarkastella jopa viikoittain tai ainakin useamman kerran kuukaudessa. Jos ennen vanhaan kirjanpito tehtiin valmiiksi ennen juuri veroilmoitusta, ajan myötä kirjanpidosta on tullut maatilan talousjohtamisen tukijalka.

Ennakointia tarvitaan

WikliNetin avulla kirjanpitoaineistosta saadaan laadittua maatilalle lyhyen aikavälin tulo- ja menoarvio eli budjetti. Kun kirjanpito etenee, WikliNetin budjetti päivittyy yhä tarkemmaksi ennusteeksi. Kun ajat ovat epävarmat, budjettiin kirjattuja lukuja on tärkeää tarkastella kriittisesti. Käyttäjä voi luoda tilalleen myös varjobudjetteja, joissa tilan taloutta tarkastellaan eri hintatasoilla. Tällaisen herkkyysanalyysin ansiosta maatilayrittäjä voi arvioida millaisia iskuja tila kykenee ottamaan vastaan.

WikliNetin budjetointityökalu näyttää yhdellä silmäyksellä, miten maatilan kassa käyttäytyy kuukausittain eri hinnoilla. Samaten WikliNet laatii budjetin ja kirjanpidon toteuman perusteella tulosennusteen. Budjetoinnin ansiosta tulevan kasvukauden haasteisiin voidaan varautua hyvissä ajoin. Jos kassa on menossa miinukselle, yrittäjällä on aikaa reagoida tilanteeseen.

Miten tilanteeseen sitten voi reagoida?

Helppoja vaihtoehtoja ei välttämättä olekaan, mutta mitä aiemmin ongelman havaitsee, sitä helpommin ongelma on useimmiten korjattavissa. Esimerkiksi laskujen maksaminen juuri oikeaan aikaan saattaa tasoittaa kassan heilahtelua kriittisinä aikoina.

Jos taas lyhennyksistä ja koroista on neuvoteltava rahoittajan kanssa, keskustelu on tärkeää aloittaa riittävän aikaisin. Kissan nostaminen pöydälle liian myöhään voi syödä jopa luottamusta ja uskottavuutta. Kun maatilayrittäjä on tilanteen tasalla tilansa taloudesta, oikeita ratkaisuita on helpompi tehdä. Epätietoisuuden takia ei kannata menettää yöunia.

Nykyaikaisilla ohjelmistoilla kirjanpidosta saa irti vaikka ja mitä, kunhan aineisto on luotettavaa. Tieto ei lisää tuskaa, vaan auttaa varautumaan tulevaan. Haasteista on mahdollista selvitä, kun pitää silmät ja korvat auki.

Tutustu tästä Suonentiedon Maatalousneuvos Plus -ohjelmistoon.

Tutustu tästä WikliNet Budjettiin.